Antti Pekkarinen

Leiritunnelmia 1: Jan Nevelius Helsingissä 4.-6.1.2019

Miksi kirjoittaa leirikokemuksista?

Leirit ovat aina olleet yksi aikidon huippukohdista omassa harjoittelussani. Lisäksi yksi syy kotisivujeni tekoon oli kannustaa muita harrastajia käymään leireillä. Alusta asti tarkoitukseni on ollut tehdä kirjoituksia leireilystä ja siitä miten käydä leireillä esim. ulkomailla, mutta kaikenlaisen saamattomuuden ja ajanpuutteen takia se on jäänyt tekemättä. Tämän kevään ajan koitan nyt kuitenkin ryhdistäytyä ja kirjoittaa (matalan julkaisukynnyksen) blogikirjoituksia leireistä joilla käyn. Pyrin myös yhdistämään niihin joitain videoita ja mahdollisesti myös videoblogin. Eli nyt ensimmäisenä olisi vuorossa Neveliuksen leiri viime viikonlopulta.

 

Liian  rauhallista harjoittelua?

Leiri järjestettiin Helsingissä Meido-Kanin dojolla Herttoniemessä. Dojo on riittävän iso ja valoisa, joten puitteet hyvälle leirille olivat kunnossa. Pidän myös yleensä Neveliuksen leireistä kovasti, joten pyrin pääsemään niille aina kun olen Suomessa. Välillä ne ovat olleet kuitenkin itselleni liian rauhallisia ja eteerisiä. Siltä vaikutti tälläkin kertaa, kun ensimmäisen harjoituksen ensimmäinen tunti osoittautui hyvin hitaaksi eikä ukemeita juuri päässyt tekemään. Opetus sinänsä oli hyvää ja Jan puhuikin paljon uken osuudesta, mikä on aina mielenkiintoista. Onneksi pelko liian rauhallisista treeneistä osoittautui leirin mittaan hieman liioitelluksi.

Toinen tunti oli jo selvästi vauhdikkaampaa ja jopa korkeita ukemeita päästiin tekemään. Jan on itse asiassa ollut yksi tärkeimmistä opettajista itselleni mitä tulee korkeiden ukemeiden harjoitteluun. Hän tapasi aikoinaan ohjata niitä paljon, mutta lähiaikoina hänen leireillään (mahdollisesti hänen loukkaantumisistaan johtuen) emme ole juurikaan tehneet korkeita ukemeita.

 

Iriminagea ja jiyywazaa

Lauantaina oli vuorossa kahdet kahden tunnin treenit ja niistä jälkimmäiset olivat mielestäni selvästi paremmat. Ne olivat sopivan vauhdikkaat ja niissä päästiin tekemään jopa iriminagea ja siihen korkeaa ukemia. Lauantain ensimmäiset treenit sen sijaan olivat rauhallisemmat ja erityisesti ensimmäisen tunnin aikana varsinaisia aikidotekniikoita ei juurikaan ollut. Sen sijaan teimme niissä taas katatedori hyökkäystä niin, että toinen pyritään viemään maahan. En ole ikinä tajunnut miten se pitäisi tehdä ja erityisen ongelmallista on, etten tiedä miten siinä tulisi olla ”ukena”, jotta harjoittelu olisi mielekästä. Lopputulemana on yleensä tilanne jossa uke (se kenen kädestä revitään) vain menee alas kun toinen yrittää viedä alas, mutta onnistuneen suorituksen tunnistaminen on vaikeaa.

Sunnuntaina oli vielä 1h 15min bokken harjoitus ja 1h 30min aikidotreeni. Treenirupeama oli mielestäni liian pitkä vauhdikkaille treeneille, mutta Neveliuksen tahdilla ne menivät mukavasti. Molemmat treenit olivat hyviä ja lopuksi päästiin tekemään vielä jiyuwazaa. Jiyuwaza Neveliuksen harjoitusten loppupuolella on aina todella mukavaa, sillä kaikki ovat virittäytyneet pehmeään ja reaktiiviseen tilaan.

 

Omote ja ura

Kokonaisuudessaan yksi leirin vahvoista teemoista oli omoten ja uran erottelu. Asia on periaatteessa tuttua jo ensimmäisestä 6.kyu vyökokeesta, mutta Jan toi siihen ainakin itselleni vielä jotain uutta. Tärkein uusi aspekti asiaan oli, että myös uke luo (yhtälailla nagen kanssa) tilanteen omoteksi tai uraksi. Asia on periaatteessa triviaali, kun huomioi aikidoharjoittelun luonteen, mutta en ollut aikaisemmin pohtinut asiaa nimenomaan omote/ura –näkökulmasta.

 

Toinen tärkeä teema oli, että mikäli haluat liikuttaa ukea johonkin suuntaan, niin aktivoi ensin vastakkainen suunta. Esimerkkinä shihonage alasvienti, jossa ennen kuin veimme kaverin mattoon katsoimmekin vastakkaiseen suuntaan ylös. Tämä helpotti selvästi myös korkean ukemin harjoittelua, koska tällä tavalla uke ensin keventää itseään ja vasta sitten tekee ukemin.

 

Harjoittelijat tekevät leirin

Leiristä ja hyvä tunne. Tempo olisi voinut olla hieman vauhdikkaampi ja itselleni kahden tunnin harjoitukset ovat yleensä hieman liian pitkiä. Kuitenkin kokonaisuudessaan tämä oli erinomainen tapa aloittaa vuoden leireilyt. Parasta antia leirillä olivat kanssatreenaajat. Paikalla oli todella hyvä porukka ja paljon tuttuja, joista kuitenkin valtaosaa tulee liian harvoin nähtyä. Ainoa harmi osallistujien suhteen oli aloittelijoiden pieni määrä. Jo monta vuotta Suomen aikidoleireillä valtaosa harjoittelijoista on ollut hakamallisia ja usein jopa mustia vöitä. On tietysti hienoa, että laji saa ihmiset harjoittelemaan kymmeniä vuosia aktiivisesti. Kuitenkin vain uudet harrastajat voivat pitää leirien tunnelman raikkaana ja taata pitkäaikaisen jatkuvuuden. Lisäksi kymmeniä vuosia harrastaneet ihmiset alkavat väistämättä olemaan vanhoja, mikä pakostakin vaikkuttaa harjoittelun rytmiin ja tunnelmaan. Toivottavasti suunta muuttuu ja me pidempään harjoitelleet saamme innostutettua myös uusia aikidokia tuleville leireille.

 

Tsekkaa leiritunnelmat myös YouTubesta:

 

 

One Comment

  1. Kiitos Antti monipuolisesta pohdinnastasi! Ja mahtavaa että tykkäsit leiristä! Jan osaa todella opettaa ja pitää mielenkiintoa yllä, välillä tietenkin asioiden kelaaminen saa hien haihtumaan. Mainitsemasi hankala harjoite oli musta mielenkiintoinen, kokeillaan ymmärsinkö siitä mitään kun seuraavan kerran nähdään :-) Olisi muuten kiva joskus pitää ”ensimmäinen leiri” uusille pääkaupunkiseudun harjoittelijoille, onhan aloittelijoita sentään olemassa seuroissa.
    Huomasitko muuten että Jan sai yhden danin lisää eilen?