Antti Pekkarinen

Leiritunnelmia 2: Bruno Gonzalez Riikassa 11.-13.1.2019

Porukalla leirille!

Vuoden toiseksi leiriksi valikoitui jo perinteeksi muodostunut Brunon leiri Riikassa. Riikaan on helppoa ja edullista tulla Suomesta ja muutenkin olen pitänyt näistä leireistä. Saa nähdä mitä tällä kertaa on luvassa. Tietysti Brunon leirit ovat aina rankkoja, mutta yleensä todella antoisia.

Meitä on yleensä ollut Riikan leireillä usean hengen porukka Suomessa ja niin tälläkin kertaa lähti viisi urhoollista treenaajaa koko viikonlopuksi kylmään ja kosteaan Riikaan. Vuodenaika ei tosiaan ole kovin mairitteleva kaupungille, mutta muuten täällä on yleensä puitteet kunnossa. Isommalla porukalla on myös mukava matkustaa, koska silloin on tarjolla vertaistukea ja voi keskenään valittaa leirin ärsyttävistä osuuksista ja toisaalta hehkuttaa siistejä juttuja.

 

Yokomen uchi ja uken liike

Saavuimme Riikaan hyvissä ajoin ja ehdimme hiukan levätä huoneistossamme ennen ensimmäisiä harjoituksia, jotka olivat klo 19 illalla. Pidän kovasti näiden leirien aikataulusta. Perjantain treenit ovat sen verran myöhään, että ehtii hyvin lentämään Suomesta työpäivänkin jälkeen. Lisäksi harjoituksia on perjantaista sunnuntaihin, mutta harjoitusten kestot ovat kohtuullisia. Normaali harjoitus on puolitoista tuntia ja kahden tunnin harjoituksia on vain mikäli toinen tunti on bokkenia. Hieman lyhyemmät treenit auttavat jaksamaan ja toisaalta voi ottaa itsestään enemmän irti heti harjoitusten alkuvaiheessa.

Ensimmäisten treenien aiheena oli kontakti, yokomen-uchi ja uken liikkeen jatkuminen. Pidin todella paljon harjoitusten ideasta ja rakenteesta, mutta kokonaisuus ei mennyt kuitenkaan loistavasti. Tatami oli todella liukas ja lennon jälkeen koin olevani hiukan pihalla koko ajan. Lisäksi Brunon sinänsä runsas ja analyyttinen palautteenanto vaatii aina erittäin paljon tarkkaavaisuutta, jotta pysyy ukena mukana siinä mitä hän haluaa ja ajattelee. Niin tälläkin kertaa. Kaikkista näistä tekijöistä johtuen olin hieman jäljessä koko ajan, enkä ihan parhaimmillani. Lisäksi Bruno taas shihonagessa hieman väänsi kyynerpäätäni, mutta ei onneksi tällä kertaa pahasti. Hän kyllä huomioi loistavasti kipeän käteni (olkapää), mutta terveen käden kanssa sai olla valppaana. Pidän erittäin paljon siitä, kuinka Bruno puskee minua ukena lähelle äärirajoja, mutta esim. shinagen kanssa se on välillä vaarallista. Onneksi hän tekee sitä kuitenkin pääasiassa vain tutuille.

 

Toinen päivä

Toisen päivän aamuna huomasin, että kyynerpääni on kipeä eilisestä ja shihonage tuntui erittäin huonolta siihen käteen. Kyse ei ole mistään pitkäkestoisesta vaivasta, vaan menee varmasti viikossa pois. Loppuleiriin se olisi voinut kuitenkin vaikuttaa, mutta onneksi ei ainakaan lauantaina tehty shihonagea. Toisaalta olkapää/niska-hartiaseutu on edelleen kipeä toiselta puolelta, joten aina jotain kremppaa löytyy. Kivut olivat kuitenkin toissijainen ongelma treeneissä. Todella huono (siis liukas) tatami haittasi edelleen treenaamista ja uuden oppimista. Erityisesti ukena oli lähes mahdotonta pysyä mukana Brunon liikkeessä, kun koko ajan liukui kuin jäällä. Joskus voi olla hyvä harjoitella erilaisella alustalla, mutta uusi alusta yhdistettynä uusien vaativien asioiden harjoittelluun ei ole hyvä kombinaatio.

Treeneissä jatkoimme siitä mihin jäimme perjantaina. Mielestäni harjoitusten idea oli todella hyvä, sillä pyrimme siihen, että uken liike pysyisi koko ajan yllä. Tissierin linjan aikidoa harjoitellessa käy välillä niin, että asennoista tulee liian staattisia ja liike pysähtyy. Silloin myös usein muoto menee liikaa sisällön edelle. Eli asennot ovat yleensä hyviä ja tekniikka on näyttävän näköistä, mutta asennoista saattaa tulla itse tarkoitus jolloin tekemisestä tulee tietyssä mielessä tyhjää. Alkuvaiheessa tämä ei ole ongelma, mutta myöhemmin siitä olisi hyvä päästä eteenpäin. Tämä oli mielestäni yksi treenien pääteemoista, joskin hieman koukeroisesti esitettynä. Jälleen kerran siis pidin todella paljon treeneistä ja niiden teemasta, mutta harjoitteluolosuhteet ja pienet vaivani heikensivät kokemusta paljon.

 

Palaute ja tunne kehittymisestä

Bruno oli myös ehkä hieman äreällä päällä ja kun uket eivät pystyneet toteuttamaan osaansa (johtuen osin tatamin liukkaudesta ja osin teeman vaativuudesta), ei treeneistä jäänyt luultavasti kovin monelle suuria onnistumisen tunteita. Tämä on mielestäni välillä Brunon (ja usein myös meidän muiden ohjaajien) heikkous. Tekniikka ja opetettavat asiat voivat olla todella hienoa, mutta lisäksi pitäisi pystyä antamaan harjoittelijoille tunne kehityksestä sekä siitä että pystyy ylipäänsä oppimaan harjoiteltavat asiat. Asioita mitä harjoittelijat eivät tule oppimaan, ei mielestäni kannata opettaa. Todellisuudessa ihmiset kyllä kehittyvät erittäin paljon esim. Brunon treeneissä, mutta se ei välttämättä ole selvää heille itselleen.

Uskon vakaasti, että positiivisen palautteen saaminen on ensiarvoisen tärkeää oppimisessa. Sitä voi tietysti antaa itse itselleen tai sitä voi saada vertaisiltaan. Ohjaaja on kuitenkin erinomaisessa asemassa antamaan sitä, sillä ohjaajaa yleensä kuunnellaan ja ohjaaja myös yleensä pystyy tunnistamaan positiivisen kehityksen harjoittelijassa. Palautteenanto ei kuitenkaan ole mielestäni keskimäärin aikido-ohjaajien vahvuuksista suurimpia. Itse uskon, että kaikki totuudenmukainen positiivinen palaute on hyvästä, mutta tietysti senkin antamista tulisi harjoitella.

 

Liikaa korjauksia yhdellä kertaa

Sunnuntain treenit olivat tunnelmaltaan leirin parhaat ja teema alkoi ehkä selkeytyä hieman paremmin. Vaihdoimme hyökkäysmuodon katadoriin, joka on kuitenkin moneltaosin lähellä yokomen-uchia. Teimme siis osin samoja asioita kuin aikaisempina päivinä, mutta vain eri hyökkäykseen. Olin kyllä edelleen hieman pihalla Bronon kanssa ukena, mutta loppua kohden alkoi tuntumaan hieman paremmalta ja aloin löytämään keskittyneempää sekä rytmisesti toimivampaa tilaa.

Kaikista tuntemistani ohjaajista Brunolla on ehkä parhaat ohjeet ukeille. Ongelmana on kuitenkin, että välillä, erityisesti jos on uusi teema kyseessä, hän antaa aivan liikaa ohjeita yhden harjoituksen aikana ja olettaa ihmisten pystyvän omaksumaan ne samantien. Esimerkiksi tämän viikonlopun harjoituksissa hän oli usein korosti, että (esim. minun) tulisi hyökätä vahvemmin. Samalla hän kutenkin korosti myös, että pitäisi pystyä olemaan rennompi ja reaktiivisempi. Olen täysin samaa mieltä, että molempia tulee kehittää ja parhaimmillaan pystymme kehittymään ukeiksi, jotka pystyvät tilanteen mukaan vaihtamaan vahvan hyökkäyksen ja pehmeän mukautumisen välillä ilman viivettä. Kuitenkin nämä asiat ovat harjoittelumielessä vastakkaiset. Eli on erittäin vaikeaa yhtäaikaa pyrkiä lisäämään voimaa, nopeutta, reaktiivisuutta ja pehmeyttä. Eli ohjaajina meidän tulisi kyetä annostelemaan ja suuntaamaan sen hetkiset kehitystarpeet. Toisaalta tällaisilla viikonloppuleirellä se ei haittaa niin paljon, koska asioiden harjoittelua voi jatkaa kotidojolla. Usein käynkin esim. Brunon leireiltä vain hakemassa seuraavat kehitettävät asiat, joiden kanssa alan työskentelemään kunhan palaan Suomeen.

 

Väsynyt, kipeä ja onnellinen

Nyt lentokoneessa tätä kirjoittaessa kaikki jalkojen lihakset ovat aivan jumissa ja sitä sun tätä paikkaa kivistää. Bokkenistakin sain Brunolta monta kertaa päähän, mutta onneksi ei osunut silmään. Harjoittelluun tällä tasolla kuitenkin kuulluu oleellisena osana itsensä haastaminen ja tänä viikonloppuna sitä sai koko rahan edestä. Erityisesti ohjaajana on tärkeää riittävän usein olla myös itse ohjattavana, treenaajana ja atemien vastaanottajana.

Onneksi mukana oli myös todella hyvät tyyppit Suomesta, joiden kanssa oli taas mahtavaa matkata sekä jakaa leirin antia ja haasteita. Tämä olikin Brunonkin leiriksi poikkeuksellisen haastava, mutta samalla todella kehittävä. Näilllä eväillä pystyisi taas monta kuukautta viemään omaa Aikidoa eteenpäin. Tuntuu uskomattomalta kuinka paljon yhteen viikonloppuun mahtuu informaatiota, kokemuksia ja kehitysajatuksia. Kaikesta tähän kirjoitukseen liittyvästä urputuksestani huolimatta, tämä leiri muistutti taas, miksi olen viimeistet viisi vuotta uudestaan ja uudestaan yrittänyt kiivetä sen vuoren rinnettä jonka nimi on Bruno Gonzalez :)

 

Tsekkaa myös videopätkä YouTubesta:

Comments are closed.