Antti Pekkarinen

Leiritunnelmia 5: Bruno Gonzalez Berliinissä 2.2.-3.2.2019

Yhdistetty loma- ja leirimatka

Tällä kertaa leirimatka suuntautuu Saksaan Berliiniin ja leirin ohjaa vanha tuttu Bruno Gonzalez! Koska viikonloppuna on 40-v. syntymäpäiväni, niin sain houkuteltua myös Elinan mukaan matkalle juhlistamaan synttäreitä. Leirimatkoihin käytetty aika on pois ajasta perheen kanssa, joten leirien yhdistäminen yhteiseen lomailuun pienentää hieman tätä ongelmaa. Tietysti matkakumppaneilla täytyy olla mielekästä tekemistä sinä aikana, kun itse on harjoituksissa, mutta viihtyisä hotelli, josta löytyy kuntosali, sauna tai jopa kylpyläosasto tarjoaa yleensä harjoitusten ajaksi myös Elinalle tekemistä. Hotelliin pystyy myös panostamaan hieman enemmän, kun mennään yhdessä, sillä kahdelle jaettuna huoneen hinta ei tunnu yhtä pahalta kukkarossa. Tänä viikonloppuna suunnitelma kuntosalilla käynnistä ja saunomisesta ei täysin onnistunut, sillä Elina tuli flunssaan heti ensimmäisenä yönä. Onneksi töitä voi kuitenkin tehdä läppärillä pienessä flunssassakin…

51912983_848063022241542_3890494622119493632_n

Kuva: Jos on flunssassa eikä pääse jumppaamaan, niin ”onneksi” voi tehdä töitä.

Berliini on hyvä aikidoleirikaupunki. Lentoja tehdään tiuhaan ja usein ne ovat myös edullisia. Lentokentältä keskustaan pääsee helposti ja kaupungista löytyy muutakin nähtävää aikidon lisäksi. Julkinen liikenne toimii, mutta hotelli kannattaa kuitenkin katsoa läheltä leiripaikkaa. Tällä kertaa otimme hotellin keskustasta Alexanderplatsilta, josta leiripaikalle pääsi kävelen noin 10-15 minuutissa. Saavuimme jo perjantaina, joten ensimmäinen ilta meni lomaillessa ja itse leiri alkoi vasta lauantaina klo 11:00 runsaan ja maittavan aamiaisen jälkeen.

51591213_547537329062255_5677903643840348160_n

Kuva: Maittava aamiainen H4 hotellissa.

 

Tuttuja teemoja

Ensimmäinen bokkentreeni oli tuttua Brunoa. Teimme samaa vastaanottoa shomen-uchiin, yodan-tsukiin ja chudan-tsukiin. Treeneissä yritimme löytää vastaanotoista yhteistä tekijää, eli toimia uken ja nagen välisellä linjalla. Harjoitusten rytmitys oli hyvä ja ohjaus selkeää. Vartalotekniikkatreenit alkoivat aihanmi-taisabaki -harjoitteella ja siirtyivät siitä chudan-tsuki-taisabaki -harjoitteisiin. Harjoitteet olivat käytännössä identtisiä keskenään. Treenien alun teema oli itse asiassa sama, jota Pascal veti edellisenä viikonloppuna Helsingissä. Tämä on hyvä, sillä voin siis jatkaa saman jutun ohjaamista omissa harjoituksissani myös ensi viikolla. Jos mahdollista, pyrin yleensä vetämään leireillä käytyjä asioita omissa harjoituksissani leiriä seuraavilla viikoilla. Näin anti on myös itselleni suurempi, kun asiat eivät heti unohdu. Parhaimmillaan on myös harjoittelijoille hyödyllistä, kun ohjaaja jakaa leireiltä saamaansa inspiraatioita ja oppia. Vaarana voi tietysti olla asioiden suora kopiointi, mutta jos ohjaa oman näkemyksen mukaisesti leirin antia, en pidä vaaraa kovin suurena.

Kokonaisuudessaan ekat treenit olivat ihan huiput, mutta koska oli synttäriviikonloppuni, päätin katsoa fiiliksen mukaan mihin treeneihin jaksaisin mennä. Fiilis olikin hyvä, joten kävin lopulta kaikki treenit. Sunnuntaiaamuna oli hieman kurkkukipua, mutta se ei ainakaan vielä ole vaikuttanut muuhun oloon. Myös hotellin viihtyisälle saunaosastolle päästiin pitkän treeni- ja shoppailupäivän päätteeksi lauantai-iltana.

Sunnuntaina siirryttiin tekemään samoja teemoja kun Riikassa, jotka kuitenkin olivat hyvin lähellä lauantain ja Pascalin leirin teemaa. Tällä kertaa Brunon ohjaus oli paljon selkeämpää Riikassa ja tatami oli hyvä, joten treenit tuntuivat paljon helpommalta. Sain kyllä paljon tiukkaa palautetta ukena olosta, mutta se oli kuitenkin riittävän selkeää ja tuntui, että pysyin paremmin mukana.

51533364_2303016619717890_3331991613411950592_n

Kuva: Berliini on helppo ja mukava kohde ulkomaan leirimatkalle.

 

Opettaja ja uken ohjeistaminen

Brunolla on tapana ohjeistaa ukea todella paljon samalla kun hän opettaa. Pääosin tämä on mielestäni loistava tapa ja palvelee sekä uken että muiden harjoittelijoiden oppimista. Verbaalinen ohjeistaminen on kuitenkin yleensä toimivampaa kuin atemeilla opettaminen. Toisaalta silloin tällöin myös atemeilla osoitettu väärä paikka tai ajoitus toimii hyvänä muistutuksena.

Ongelma atemeissa kuitenkin on, että uken yllättäminen tai lyöminen jäykistää uken usein pitkäksi aikaa. Olen sitä mieltä, että jos haluaa opettaa jollekin rentoutta, ei häntä tulisi juurikaan yllättää. Omalta osaltani kuitenkin koen Brunon tiukan tavan oheistaa hyödylliseksi. Siitä jää paljon voimakkaita muistijälkiä, joita pystyy sitten kotidojolla purkamaan ja jatkamaan oppimista myös leirin jälkeen. Kaikille se ei kuitenkaan ole mieleen ja omastakin mielestä hän voisi hieman kehittää tätä osa-aluetta. Mutta kukaan meistä ei ole täydellinen, eikä tarvitsekaan.

Usein Bruno antaa jopa liikaa ohjeita ukeille kesken opetuksen, jolloin myös opetusta seuraaville voi jäädä epäselväksi mitä piti tehdä ja mitä oppia. Toisaalta runsaan ohjeistuksen hyvä puoli on, että se korostaa uken roolin massiivista merkitystä onnistuneessa harjoittelussa ja tekniikassa. Ohjaajana joutuu siis tasapainottelemaan sen välillä, kuinka paljon ohjeistaa ukea ja kuinka paljon hyväksyy ukelta ”virheitä”. ”Virheet” ovat tietysti aina suhteessa opeteltavaan asiaan (jota ei täysin tiedä kukaan muu kuin harjoituksen ohjaaja). Liika uken ohjeistaminen vie huomion pois opeteltavasta asiasta ja antaa yhdellä kertaa liikaa informaatiota kuulijoille. Toisaalta jos uke toimii ”väärin” suhteessa harjoiteltavaan asiaan, tulee harjoituksiin osallistujille eri kuva harjoiteltavasta asiasta, kuin mitä ohjaaja ehkä tarkoitti.

 

Uke ja opetustilanteen palveleminen

Ukena olemisen yksi mielenkiintoinen puoli on yrittää parhaansa mukaan olla avuksi ohjaamisessa. Tämä onnistuisi tietysti parhaiten, jos on ollut paljon ohjaajan kanssa tekemisissä, jolloin pystyy aavistamaan mitä tulisi tehdä ja miten uken tulisi missäkin tilanteessa olla. Yleensä ei kuitenkaan tunne ohjaajia riittävän hyvin, että osaisi toimia optimaalisesti ukena.

Tiettyjä yleisiä periaatteita mielestäni kuitenkin on. Tärkeintä on yrittää ukena olla mahdollisimman huomaamaton. Eli olla pois tieltä ja mahdollisimman liikkumaton (ja tietysti hiljaa) silloin kun ukea ei tarvita asian näyttämiseen. Lisäksi voi omalla käyttäytymisellä ohjata muidenkin huomion ohjaajan seuraamiseen. Uke on kuitenkin yleensä, opettajan lisäksi, ainoa edessä oleva henkilö (tietysti joskus on tulkki yms. paikalla), joten katsojien huomio siirtyy helposti myös häneen. Jos uke keskittyy johonkin muuhun kuin opettajaan, saattaa se ohjata myös muiden huomiota harjoitusten kannalta epäoleellisiin asioihin.

Toinen oleellinen osa on unohtaa se, miltä itse vaikuttaa muiden silmissä ja keskittyä vain reagoimaan opettajan ohjeisiin. Jos keskittyy liikaa itseensä huomaa (eritysesti Brunon kanssa) nopeasti, että alkaa häkeltymään ohjeista. Tähän itsekin syyllistyn välillä 😊. Usein opettajien ohjeet ukeille ovat pikaisia, suunnittelemattomia ja ristiriitaisia. Tästä ei tulisi häkeltyä, vaan pyrkiä vain mukautumaan ohjeisiin. Tänäkin viikonloppuna sain ohjeeksi ensin: ”hitaasti” ja sitten heti seuraavan näytön jälkeen: ”sinun olisi pitänyt hyökätä nopeasti ja täysiä”. Eli ohjaaja oli jo näyttänyt mielestään riittävästi hitaita näyttöjä (esim. yhden) ja sitten vain unohtanut sanoa, että nyt tehdään nopeasti. Ukelle se on tietysti epäreilua, mutta jos onnistuu unohtamaan itsensä ja vain toimimaan ohjeiden mukaan, menee kokonaisuus paremmin ja muut harjoittelijat pystyvät keskittymään opetettavaan asiaan.

51757389_759163024465459_608411692623200256_n

Kuva: Rankan leirin jälkeen voi palkita itsensä vaikka pirtelöllä

Ensimmäinen leiripäivä 40-vuotiaana

Nyt on vuoden 2019 viides leiri takana ja samalla ensimmäinen leiripäivä 40-vuotiaana. Samalta tuntuu leireily nyt keski-ikäisenäkin, kuin kolmekymppisenä. Ehkä vähän enemmän sattuu joka paikkaan, mutta toisaalta osaa olla kiitollinen, että on valinnut lajin, jota pystyy vielä kauan treenaamaan täysipainoisesti ja ehkä jopa kehittymään sekä ukena, nagena että ihmisenä. Aikataulujen hallinta ei kuitenkaan ole ainakaan vielä kehittynyt uudelle kymmenvuosikaudelle siirryttäessä, vaan jokaisessa harjoituksessa kiristelin hakaman naruja vielä sekunteja ennen alkukumarruksia. Toisaalta en myöhästynyt kertaakaan.

 

Tsekkaa myös YouTubesta leiritunnelmia ja tekniikkamuisteloita:

 

Comments are closed.