Antti Pekkarinen

Leiritunnelmia 8: Lauantaileiri Meido-Kanissa 9.3.2019

| 0 comments

Lauantaina 9.3. riensin suoraan junnuleirin päätyttyä Meido-Kanin Herttoniemen dojolle ohjaamaan yhteisleiriä Tiina Manderbackan kanssa. Kahden minileirin ohjaaminen yhden päivän aikana vie tietysti voimavaroja, mutta toisaalta muille päiville jää enemmän aikaa vaikkapa perheen kanssa vietettäväksi. Lisäksi, kun molemmat leirit ovat yhteisleirejä toisen ohjaajan kanssa, tarjoavat ne paljon inspiraatiota myös itselleni ja ovat ehkä hieman vähemmän kuormittavia.

Tämä oli toinen kerta, kun ohjasimme Tiinan kanssa yhteisleirin ja tällä kertaa teemana oli kaeshiwaza (vastatekniikat). Ensimmäisellä kerralla teemanamme oli uken osuus, joka osaltaan johti ajatukseen kaeshiwaza-leiristä. Lähestymistapanamme leireillämme on, pyrkiä tiukkaan mutta rakentavaan keskusteluun aiheista, joista olemme erimielisiä. Erimielisyys ei yleensä koske niinkään sitä, mitä aikido on, vaan enemmänkin harjoittelutapoja. Selvin ero välillämme on ehkä siinä, kuinka strukturoitua ja ennalta sovittua harjoittelun tulisi olla. Ero johtuu varmasti osaltaan seuraamistamme opettajista ja henkilökohtaisista ominaisuuksistamme, mutta luultavasti myös siitä, missä vaiheessa olemme harjoittelupolkuamme. On luultavasti tyypillistä aluksi pyrkiä hyvinkin muodolliseen harjoitteluun ja myöhemmin kun perusteet ovat hallussa siirtyä kohti luovempaa ja vapaampaa tekemistä. Vaikka tällainen kehitys olisikin luonnollista uskon, että molemmilla harjoittelutavoilla on paljon annettavaa kaiken tasoisille treenaajille.

53833642_1206880506143878_8428544603078000640_o

Kuva: Leirillä oli taas huippuporukka ja toivottavasti ei niin vakavaa kuin tässä kuvassa :)

Emme tietenkään oikeasti ole Tiinan kanssa niin erimielisiä, kun leireillämme yritämme esittää, mutta mielestäni erimielisyys (vaikka hieman väkisinkin tuotettuna) on hyvästä tai jopa melkein välttämätöntä, jotta mielekästä ajatuksenvaihtoa voi tapahtua. Erimielisyyden ei kuitenkaan tarvitse, eikä tulekaan, johtaa siihen, ettei voisi arvostaa myös toisen näkemystä. Tälläkin kertaa saimme aikaiseksi tiukkaa vääntöä esimerkiksi siitä, voiko kahta täysin samanlaista tekniikkaa tehdä tai milloin tekniikat ovat riittävän samanlaisia, jotta niihin voi tehdä ennalta määrättynä samanlaisen vastatekniikan. Eräs toistuva teema tuntuu myös olevan se, kuinka suuri kihonwazan (perustekniikan) rooli harjoittelussa on ja mitä muuta harjoittelua on olemassa sen lisäksi. Tässä oleellista on, että kyseisen termin merkitys ymmärretään riittävän samalla tavalla.

Totesimme kuitenkin yhdessä, että aikidossa on termien suhteen vielä yksi lisähaaste. Nimittäin aikidossa käytetään ja usein joudutaan käyttämään, termejä, joiden määrittely on hyvin vaikeaa. Esimerkkinä leirillä tuli ilmi toisen ”keskustan ottaminen”. Vaikka minullekin on selvää, milloin ”keskustani on otettu” ja olen kokenut sen tuhansia kertoja perusharjoittelussa, on sen selkeä määrittely vaikeaa. Tällaiset vaikeasti määriteltävät termit ja kokemukselliset asiat tekevät keskustelusta ja analyysista usein hyvin hankalaa. Toisaalta nämä kokemukset ovat usein juuri niitä, mitkä tekevät aikidon harjoittelusta mahtavaa.

Olen todella iloinen voidessani ohjata leirejä ja keskustella aikidosta ihmisten kanssa, jotka olivat kokeneita opettajia jo ennen kuin itse olin edes aloittanut tätä lajia. Tänä lauantaina sain ohjata kahden tällaisen huipun kanssa samana päivänä. Kiitos Tiina ja Mari!

Vastaa

Required fields are marked *.