Antti Pekkarinen

29.4.2019
by Antti Pekkarinen
Kommentit pois päältä artikkelissa Leiritunnelmia 8: Lauantaileiri Meido-Kanissa 9.3.2019

Leiritunnelmia 8: Lauantaileiri Meido-Kanissa 9.3.2019

Lauantaina 9.3. riensin suoraan junnuleirin päätyttyä Meido-Kanin Herttoniemen dojolle ohjaamaan yhteisleiriä Tiina Manderbackan kanssa. Kahden minileirin ohjaaminen yhden päivän aikana vie tietysti voimavaroja, mutta toisaalta muille päiville jää enemmän aikaa vaikkapa perheen kanssa vietettäväksi. Lisäksi, kun molemmat leirit ovat yhteisleirejä toisen ohjaajan kanssa, tarjoavat ne paljon inspiraatiota myös itselleni ja ovat ehkä hieman vähemmän kuormittavia.

Tämä oli toinen kerta, kun ohjasimme Tiinan kanssa yhteisleirin ja tällä kertaa teemana oli kaeshiwaza (vastatekniikat). Ensimmäisellä kerralla teemanamme oli uken osuus, joka osaltaan johti ajatukseen kaeshiwaza-leiristä. Lähestymistapanamme leireillämme on, pyrkiä tiukkaan mutta rakentavaan keskusteluun aiheista, joista olemme erimielisiä. Erimielisyys ei yleensä koske niinkään sitä, mitä aikido on, vaan enemmänkin harjoittelutapoja. Selvin ero välillämme on ehkä siinä, kuinka strukturoitua ja ennalta sovittua harjoittelun tulisi olla. Ero johtuu varmasti osaltaan seuraamistamme opettajista ja henkilökohtaisista ominaisuuksistamme, mutta luultavasti myös siitä, missä vaiheessa olemme harjoittelupolkuamme. On luultavasti tyypillistä aluksi pyrkiä hyvinkin muodolliseen harjoitteluun ja myöhemmin kun perusteet ovat hallussa siirtyä kohti luovempaa ja vapaampaa tekemistä. Vaikka tällainen kehitys olisikin luonnollista uskon, että molemmilla harjoittelutavoilla on paljon annettavaa kaiken tasoisille treenaajille.

53833642_1206880506143878_8428544603078000640_o

Kuva: Leirillä oli taas huippuporukka ja toivottavasti ei niin vakavaa kuin tässä kuvassa :)

Emme tietenkään oikeasti ole Tiinan kanssa niin erimielisiä, kun leireillämme yritämme esittää, mutta mielestäni erimielisyys (vaikka hieman väkisinkin tuotettuna) on hyvästä tai jopa melkein välttämätöntä, jotta mielekästä ajatuksenvaihtoa voi tapahtua. Erimielisyyden ei kuitenkaan tarvitse, eikä tulekaan, johtaa siihen, ettei voisi arvostaa myös toisen näkemystä. Tälläkin kertaa saimme aikaiseksi tiukkaa vääntöä esimerkiksi siitä, voiko kahta täysin samanlaista tekniikkaa tehdä tai milloin tekniikat ovat riittävän samanlaisia, jotta niihin voi tehdä ennalta määrättynä samanlaisen vastatekniikan. Eräs toistuva teema tuntuu myös olevan se, kuinka suuri kihonwazan (perustekniikan) rooli harjoittelussa on ja mitä muuta harjoittelua on olemassa sen lisäksi. Tässä oleellista on, että kyseisen termin merkitys ymmärretään riittävän samalla tavalla.

Totesimme kuitenkin yhdessä, että aikidossa on termien suhteen vielä yksi lisähaaste. Nimittäin aikidossa käytetään ja usein joudutaan käyttämään, termejä, joiden määrittely on hyvin vaikeaa. Esimerkkinä leirillä tuli ilmi toisen ”keskustan ottaminen”. Vaikka minullekin on selvää, milloin ”keskustani on otettu” ja olen kokenut sen tuhansia kertoja perusharjoittelussa, on sen selkeä määrittely vaikeaa. Tällaiset vaikeasti määriteltävät termit ja kokemukselliset asiat tekevät keskustelusta ja analyysista usein hyvin hankalaa. Toisaalta nämä kokemukset ovat usein juuri niitä, mitkä tekevät aikidon harjoittelusta mahtavaa.

Olen todella iloinen voidessani ohjata leirejä ja keskustella aikidosta ihmisten kanssa, jotka olivat kokeneita opettajia jo ennen kuin itse olin edes aloittanut tätä lajia. Tänä lauantaina sain ohjata kahden tällaisen huipun kanssa samana päivänä. Kiitos Tiina ja Mari!

29.4.2019
by Antti Pekkarinen
Kommentit pois päältä artikkelissa Leiritunnelmia 7: Junnuleiri Finn-Aikissa 9.3.2019

Leiritunnelmia 7: Junnuleiri Finn-Aikissa 9.3.2019

Juniorileirien järjestäminen

Lauantaina 9.3. järjestimme Finn-Aikissa Mari Lehtisen kanssa juniorileirin. Juniorileirien määrä on ainakin aikidoliiton leirikalenterin mukaan vähentynyt selvästi ja nykyään Finn-Aiki vaikuttaa olevan ainoa seura, joka vuosittain järjestää useamman leirin junioreille. Toisaalta tiedän, että monet seurat kutsuvat ulkopuolisia vetäjiä vetämään junnutreenejä, joten seuran sisäisiä junnuleirejä ainakin järjestetään enemmän kuin liiton leirikalenteri antaa ymmärtää. Ne eivät kuitenkaan välttämättä palvele eriseuroista olevien junnujen tapaamista. Toivoisinkin näkeväni lisää kaikille avoimia junnuleirejä, vaikka niihin saattaakin olla haastavaa saada muista seuroista vierailijoita. Tällä kertaa olimme kuitenkin onnekkaita ja harjoittelijoita tuli yhteensä neljästä eri seurasta.

Junnuleirin järjestäminen syksyisin ja keväisin on ollut Finn-Aikissa tapana jo yli kymmenen vuotta. Alun perin Mari veti leirit yksin, mutta sittemmin leireillä on ollut aina kaksi ohjaajaa. Juniorileirin ohjaaminen kahdestaan on mielestäni selvästi antoisampaa kuin yksin ohjaaminen. Aikuisten leireille itse osallistuessa pääsee usein näkemään miten muut ohjaavat, mutta junioriohjaukseen on yleensä vaikeampi saada inspiraatiota muilta. Lisäksi toisen ohjatessa pystyy hieman tuulettamaan aivojaan, sillä vaikka junioritreenien ohjaaminen ei ole fyysisesti kovin rankkaa, on se henkisesti ryydyttävää. Samoin myös junnut tuntuvat pysyvän virkeämpinä, kun ohjaaja välillä vaihtuu.

 

Lajiharjoittelua ja leikkejä

Junnuleireillä, kuten junnutreeneissä muutenkin, joutuu aina tasapainoilemaan lajiharjoittelun ja leikkien välillä. Leikit, viestit ja vastaavat tuovat yleensä mahtavan ilmapiirin harjoituksiin ja lapsista näkee selvästi, kuinka he innostuvat ja piristyvät leikissä pitkänkin treenipäivän jälkeen. Toisaalta lajiharjoittelu on se, millä junnuaikido poikkeaa muista lasten liikunta-/leikkitunneista, joten pääpainon tulisi kuitenkin olla siinä. Leikkeihin verrattuna innostusta lajiharjoitteluun ei näe yhtä helposti, mutta yleensä leireille osallistuvat junnut ovat niitä jotka ovat kiinnostuneita nimenomaan aikidosta itsestään.  Tälläkin kertaa sain kuulla tutuilta junnuilta, että leiri oli normaalisti ohjaamiani perustreenejä kivempi nimenomaan aikidotekniikoiden isomman määrän takia.

Tekniikoiden ohjaaminen junnuille on kuitenkin aina hieman ennalta-arvaamatonta. On usein vaikea arvioida mitkä tekniikat osoittautuvat haastavimmiksi. Niin tälläkin kertaa. Tekniikat, jotka Marin kanssa ajattelimme helpoimmiksi, tuottivat yllättäviä hankaluuksia, mutta toisaalta vaikeaksi arvioidut tekniikat menivät taas todella hyvin. Leikit ja jo perinteeksi muodostuneet viestit viimeisen treenin lopussa menivät kuitenkin odotetulla tavalla hyvin ja leirin päätteeksi kaikki osallistujat vaikuttivat tyytyväisiltä.

Olemme vetäneet Marin kanssa jo niin usein junnuleirin yhdessä, että välillä mieleen juolahtaa, että ehkä junnutkin kaipaisivat enemmän vaihtelua. Toisaalta kuitenkin yhteiset leirimme menevät aina hyvin ja meillä sekä junnuilla tuntuu olevan hauskaa. Joten miksi muuttaa toimivaa konseptia. Junnut myös vanhenevat nopeasti, joten kun vedämme parin vuoden kierrolla samoja juttuja, on yleisökin ehtinyt jo suurelta osin vaihtua, kun taas palaamme samoihin sisältöihin muutaman vuoden päästä.

12.4.2019
by Antti Pekkarinen
Kommentit pois päältä artikkelissa Leiritunnelmia 6: Ukemileiri AikiCirclessä 1.3.-3.3.2019

Leiritunnelmia 6: Ukemileiri AikiCirclessä 1.3.-3.3.2019

Vuoden ensimmäinen ohjaamani leiri oli maaliskuun alun ukemileiri omalla kotisalillamme AikiCirclessä. Olen ohjannut ukemileirejä jo useamman vuoden ja oli taas mukava nähdä kuinka sekä tuttuja että uusia ukemeista ja uken roolista kiinnostuneita harjoittelijoita oli saapunut paikalle. Pienen salimme rajat meinasivatkin tulla vastaan vauhdikkaammissa tekniikoissa, mutta jakamalla harjoittelijoita ryhmiin saimme kuitenkin hikiset ja turvalliset treenit aikaiseksi.

sdr

Kuva: Vielä sunnuntainakin porukkaa jaksoi paikalle :)

Teemana oli tuttuun tapaan itse ukemin kehittäminen. Pyrin vetämään paljon mae ukemia ja siihen pohjaavia harjoitteita, niin että ne palvelisivat korkean ukemin oppimista. Mae ukemissa itsessäänkin on tietysti paljon asiaa, mutta leireillä keskityin siihen miten se auttaa korkean ukemin tekemistä.

Ukemitaidon lisäksi teemana oli uken askellus. Eli miten eritysesti etujalan käyttö poikkeaa staattisessa ja dynaamisessa harjoittelussa. Lopuksi näiden yhdistelmänä teimme ”korkean ukemin kolmea askelta”. Tässä harjoitteessa usein hyökkäykseen yhdistyvä askel on jo ensimmäinen kolmesta (korkean) ukemin askeleesta.

Pieni aikaerorasitus oli päällä koko leirin ajan, johtuen siitä että palasin päivää aikaisemmin Disney Worldin reissulta perheen kanssa, mutta treenaajat ja mukava tunnelma tekivät taas ohjaamisesta todella kivaa. Seuraava ukemileiri samassa paikassa on taas kesäkuun alussa. Tervetuloa mukaan.

edf

Kuva: Disney Worldin reissu aiheutti vetäjässä hieman vedon puuttumista

Leiritunnelmia kirjoitus jäi hieman lyhyeksi tällä kertaa, mutta tsekkaa leiriltä tekemäni muistilista leirin harjoitteista.

7.2.2019
by Antti Pekkarinen
Kommentit pois päältä artikkelissa Leiritunnelmia 5: Bruno Gonzalez Berliinissä 2.2.-3.2.2019

Leiritunnelmia 5: Bruno Gonzalez Berliinissä 2.2.-3.2.2019

Yhdistetty loma- ja leirimatka

Tällä kertaa leirimatka suuntautuu Saksaan Berliiniin ja leirin ohjaa vanha tuttu Bruno Gonzalez! Koska viikonloppuna on 40-v. syntymäpäiväni, niin sain houkuteltua myös Elinan mukaan matkalle juhlistamaan synttäreitä. Leirimatkoihin käytetty aika on pois ajasta perheen kanssa, joten leirien yhdistäminen yhteiseen lomailuun pienentää hieman tätä ongelmaa. Tietysti matkakumppaneilla täytyy olla mielekästä tekemistä sinä aikana, kun itse on harjoituksissa, mutta viihtyisä hotelli, josta löytyy kuntosali, sauna tai jopa kylpyläosasto tarjoaa yleensä harjoitusten ajaksi myös Elinalle tekemistä. Hotelliin pystyy myös panostamaan hieman enemmän, kun mennään yhdessä, sillä kahdelle jaettuna huoneen hinta ei tunnu yhtä pahalta kukkarossa. Tänä viikonloppuna suunnitelma kuntosalilla käynnistä ja saunomisesta ei täysin onnistunut, sillä Elina tuli flunssaan heti ensimmäisenä yönä. Onneksi töitä voi kuitenkin tehdä läppärillä pienessä flunssassakin…

51912983_848063022241542_3890494622119493632_n

Kuva: Jos on flunssassa eikä pääse jumppaamaan, niin ”onneksi” voi tehdä töitä.

Berliini on hyvä aikidoleirikaupunki. Lentoja tehdään tiuhaan ja usein ne ovat myös edullisia. Lentokentältä keskustaan pääsee helposti ja kaupungista löytyy muutakin nähtävää aikidon lisäksi. Julkinen liikenne toimii, mutta hotelli kannattaa kuitenkin katsoa läheltä leiripaikkaa. Tällä kertaa otimme hotellin keskustasta Alexanderplatsilta, josta leiripaikalle pääsi kävelen noin 10-15 minuutissa. Saavuimme jo perjantaina, joten ensimmäinen ilta meni lomaillessa ja itse leiri alkoi vasta lauantaina klo 11:00 runsaan ja maittavan aamiaisen jälkeen.

51591213_547537329062255_5677903643840348160_n

Kuva: Maittava aamiainen H4 hotellissa.

 

Tuttuja teemoja

Ensimmäinen bokkentreeni oli tuttua Brunoa. Teimme samaa vastaanottoa shomen-uchiin, yodan-tsukiin ja chudan-tsukiin. Treeneissä yritimme löytää vastaanotoista yhteistä tekijää, eli toimia uken ja nagen välisellä linjalla. Harjoitusten rytmitys oli hyvä ja ohjaus selkeää. Vartalotekniikkatreenit alkoivat aihanmi-taisabaki -harjoitteella ja siirtyivät siitä chudan-tsuki-taisabaki -harjoitteisiin. Harjoitteet olivat käytännössä identtisiä keskenään. Treenien alun teema oli itse asiassa sama, jota Pascal veti edellisenä viikonloppuna Helsingissä. Tämä on hyvä, sillä voin siis jatkaa saman jutun ohjaamista omissa harjoituksissani myös ensi viikolla. Jos mahdollista, pyrin yleensä vetämään leireillä käytyjä asioita omissa harjoituksissani leiriä seuraavilla viikoilla. Näin anti on myös itselleni suurempi, kun asiat eivät heti unohdu. Parhaimmillaan on myös harjoittelijoille hyödyllistä, kun ohjaaja jakaa leireiltä saamaansa inspiraatioita ja oppia. Vaarana voi tietysti olla asioiden suora kopiointi, mutta jos ohjaa oman näkemyksen mukaisesti leirin antia, en pidä vaaraa kovin suurena.

Kokonaisuudessaan ekat treenit olivat ihan huiput, mutta koska oli synttäriviikonloppuni, päätin katsoa fiiliksen mukaan mihin treeneihin jaksaisin mennä. Fiilis olikin hyvä, joten kävin lopulta kaikki treenit. Sunnuntaiaamuna oli hieman kurkkukipua, mutta se ei ainakaan vielä ole vaikuttanut muuhun oloon. Myös hotellin viihtyisälle saunaosastolle päästiin pitkän treeni- ja shoppailupäivän päätteeksi lauantai-iltana.

Sunnuntaina siirryttiin tekemään samoja teemoja kun Riikassa, jotka kuitenkin olivat hyvin lähellä lauantain ja Pascalin leirin teemaa. Tällä kertaa Brunon ohjaus oli paljon selkeämpää Riikassa ja tatami oli hyvä, joten treenit tuntuivat paljon helpommalta. Sain kyllä paljon tiukkaa palautetta ukena olosta, mutta se oli kuitenkin riittävän selkeää ja tuntui, että pysyin paremmin mukana.

51533364_2303016619717890_3331991613411950592_n

Kuva: Berliini on helppo ja mukava kohde ulkomaan leirimatkalle.

 

Opettaja ja uken ohjeistaminen

Brunolla on tapana ohjeistaa ukea todella paljon samalla kun hän opettaa. Pääosin tämä on mielestäni loistava tapa ja palvelee sekä uken että muiden harjoittelijoiden oppimista. Verbaalinen ohjeistaminen on kuitenkin yleensä toimivampaa kuin atemeilla opettaminen. Toisaalta silloin tällöin myös atemeilla osoitettu väärä paikka tai ajoitus toimii hyvänä muistutuksena.

Ongelma atemeissa kuitenkin on, että uken yllättäminen tai lyöminen jäykistää uken usein pitkäksi aikaa. Olen sitä mieltä, että jos haluaa opettaa jollekin rentoutta, ei häntä tulisi juurikaan yllättää. Omalta osaltani kuitenkin koen Brunon tiukan tavan oheistaa hyödylliseksi. Siitä jää paljon voimakkaita muistijälkiä, joita pystyy sitten kotidojolla purkamaan ja jatkamaan oppimista myös leirin jälkeen. Kaikille se ei kuitenkaan ole mieleen ja omastakin mielestä hän voisi hieman kehittää tätä osa-aluetta. Mutta kukaan meistä ei ole täydellinen, eikä tarvitsekaan.

Usein Bruno antaa jopa liikaa ohjeita ukeille kesken opetuksen, jolloin myös opetusta seuraaville voi jäädä epäselväksi mitä piti tehdä ja mitä oppia. Toisaalta runsaan ohjeistuksen hyvä puoli on, että se korostaa uken roolin massiivista merkitystä onnistuneessa harjoittelussa ja tekniikassa. Ohjaajana joutuu siis tasapainottelemaan sen välillä, kuinka paljon ohjeistaa ukea ja kuinka paljon hyväksyy ukelta ”virheitä”. ”Virheet” ovat tietysti aina suhteessa opeteltavaan asiaan (jota ei täysin tiedä kukaan muu kuin harjoituksen ohjaaja). Liika uken ohjeistaminen vie huomion pois opeteltavasta asiasta ja antaa yhdellä kertaa liikaa informaatiota kuulijoille. Toisaalta jos uke toimii ”väärin” suhteessa harjoiteltavaan asiaan, tulee harjoituksiin osallistujille eri kuva harjoiteltavasta asiasta, kuin mitä ohjaaja ehkä tarkoitti.

 

Uke ja opetustilanteen palveleminen

Ukena olemisen yksi mielenkiintoinen puoli on yrittää parhaansa mukaan olla avuksi ohjaamisessa. Tämä onnistuisi tietysti parhaiten, jos on ollut paljon ohjaajan kanssa tekemisissä, jolloin pystyy aavistamaan mitä tulisi tehdä ja miten uken tulisi missäkin tilanteessa olla. Yleensä ei kuitenkaan tunne ohjaajia riittävän hyvin, että osaisi toimia optimaalisesti ukena.

Tiettyjä yleisiä periaatteita mielestäni kuitenkin on. Tärkeintä on yrittää ukena olla mahdollisimman huomaamaton. Eli olla pois tieltä ja mahdollisimman liikkumaton (ja tietysti hiljaa) silloin kun ukea ei tarvita asian näyttämiseen. Lisäksi voi omalla käyttäytymisellä ohjata muidenkin huomion ohjaajan seuraamiseen. Uke on kuitenkin yleensä, opettajan lisäksi, ainoa edessä oleva henkilö (tietysti joskus on tulkki yms. paikalla), joten katsojien huomio siirtyy helposti myös häneen. Jos uke keskittyy johonkin muuhun kuin opettajaan, saattaa se ohjata myös muiden huomiota harjoitusten kannalta epäoleellisiin asioihin.

Toinen oleellinen osa on unohtaa se, miltä itse vaikuttaa muiden silmissä ja keskittyä vain reagoimaan opettajan ohjeisiin. Jos keskittyy liikaa itseensä huomaa (eritysesti Brunon kanssa) nopeasti, että alkaa häkeltymään ohjeista. Tähän itsekin syyllistyn välillä 😊. Usein opettajien ohjeet ukeille ovat pikaisia, suunnittelemattomia ja ristiriitaisia. Tästä ei tulisi häkeltyä, vaan pyrkiä vain mukautumaan ohjeisiin. Tänäkin viikonloppuna sain ohjeeksi ensin: ”hitaasti” ja sitten heti seuraavan näytön jälkeen: ”sinun olisi pitänyt hyökätä nopeasti ja täysiä”. Eli ohjaaja oli jo näyttänyt mielestään riittävästi hitaita näyttöjä (esim. yhden) ja sitten vain unohtanut sanoa, että nyt tehdään nopeasti. Ukelle se on tietysti epäreilua, mutta jos onnistuu unohtamaan itsensä ja vain toimimaan ohjeiden mukaan, menee kokonaisuus paremmin ja muut harjoittelijat pystyvät keskittymään opetettavaan asiaan.

51757389_759163024465459_608411692623200256_n

Kuva: Rankan leirin jälkeen voi palkita itsensä vaikka pirtelöllä

Ensimmäinen leiripäivä 40-vuotiaana

Nyt on vuoden 2019 viides leiri takana ja samalla ensimmäinen leiripäivä 40-vuotiaana. Samalta tuntuu leireily nyt keski-ikäisenäkin, kuin kolmekymppisenä. Ehkä vähän enemmän sattuu joka paikkaan, mutta toisaalta osaa olla kiitollinen, että on valinnut lajin, jota pystyy vielä kauan treenaamaan täysipainoisesti ja ehkä jopa kehittymään sekä ukena, nagena että ihmisenä. Aikataulujen hallinta ei kuitenkaan ole ainakaan vielä kehittynyt uudelle kymmenvuosikaudelle siirryttäessä, vaan jokaisessa harjoituksessa kiristelin hakaman naruja vielä sekunteja ennen alkukumarruksia. Toisaalta en myöhästynyt kertaakaan.

 

Tsekkaa myös YouTubesta leiritunnelmia ja tekniikkamuisteloita:

 

1.2.2019
by Antti Pekkarinen
Kommentit pois päältä artikkelissa Leiritunnelmia 4: Pascal Guillemin Helsingissä 25.-27.1.2019

Leiritunnelmia 4: Pascal Guillemin Helsingissä 25.-27.1.2019

Turvallista shihonagea

Taas leirillä 😊. Tällä kertaa vuorossa oli Pascalin leiri Finn-Aikissa. Heti perjantain treenistä lähtien vauhtia oli kunnolla ja olisin jopa toivonut hieman pidempiä tekniikoiden näyttöjä. Toisaalta Pascal kuitenkin rytmitti leirin kaikki treenit hyvin, joten treenata jaksoi ja keskittyminenkin pysyi ihan hyvin yllä. Vauhdista huolimatta treenit pysyivät myös turvallisina.

Itseasiassa täytyy todeta, että shihonagen opettamisen suhteen Pascalilla on selvästi Brunoa parempi ote. Teimme erästä suoraa shihonage sovellusta (sen tapailua löytyy myös videolta), joka pahimmillaan tulee todella tiukkana kyynärpäähän. Pascal kuitenkin korosti, ettei ole tarkoitus vääntää kättä, vaan mennä nagena alas niin, että paine kyynärpäässä pienenee, jolloin myös ukemin tekeminen on helppoa. Kontrasti parin viikon takaiseen Riikan leiriin on valitettavan iso, josta edelleen kipeä kyynärpääni muistuttaa. Tietysti tuo pieni vamma oli vahinko eikä se itseäni hirveästi haittaa, mutta silti on hienoa nähdä, kuinka harjoitteluturvallisuuteen panostetaan. Kyynärpää on kuitenkin nivel, joka ei hirveästi varoita ennen vaurioitumista.

 

Mukautumisen harjoittelua

Leirillä oli löydettävissä ainakin kolme teemaa, mikä on ehkä oppimisen kannalta liikaakin. Viihtymisen kannalta on kuitenkin mukavaa, kun saa hieman vaihtelua kesken pitkän harjoituksen. Pääteema oli todella mielenkiintoinen ja siinä oli löydettävissä yhteyksiä Brunon Riikan leirin ajatuksiin.

Teimme gyakuhanmi ja aihanmi katatedoria, mutta niin ettei ukelle varsinaisesti ojennettu kättä vaan uke nappasi siitä kesken nagen liikkeen. Eli samoin kuin Riikassa, pyrimme rennompaan ja vähemmän muodolliseen liikkeeseen. Kyseiset harjoitteet kehittävät loistavasti nagen taitoa keskittyä omaan liikkeeseen ilman, että huomio siirtyy uken hyökkäykseen. Tämä on mielestäni keskeistä mukautuvan ja (aikidomielessä) toimivan tekniikan tekemisessä. Toisaalta harjoite kehittää myös uken kykyä hyökätä niin, että pystyy mukautumaan ja lukemaan tilannetta, sillä hyökkäys ei ole kaikilta osin päätetty etukäteen. Itse asiassa tämän tyyppinen harjoittelu onkin usein vaikeampaa ukelle kuin nagelle. Teemoihin kuuluivat myös mm. ushirowaza ja uchikaten nage, mutta ne jäivät itselleni toissijaisiksi.

 

Tupa täynnä

Viime vuonna samaisella leirillä tuntui käyneen pieni osallistujakato, mutta tällä kertaa tatami oli täynnä porukkaa. Treenaajia oli jopa niin paljon, että joutui välillä varomaan törmäyksiä ja jättämään korkeita heittoja välistä. Leiritunnelman kannalta oli kuitenkin mahtavaa, kun harjoittelijoita oli paljon. Erityisen siistiä oli, että porukkaa tuli myös seuroista, joissa pääpaino ei ole Tissierin-linjan aikidossa, kuten Aalto Aikikaista, Akebonosta, Porvoo Aikikaista yms. Suomen aikidon suuri vahvuus on yhteinen liitto ja se että treenaajia kannustetaan käymään myös oman salin ja oman opettajalinjan ulkopuolella tutustumassa muihin opettajiin ja harjoittelijoihin. Tämä ei ole kaikkialla itsestäänselvyys, joten on mukava nähdä, kun tätä mahdollisuutta hyödynnetään Suomessa. Suuret kiitokset kaikille osallistujille ja nähdään taas pian (myös muiden opettajalinjojen) leireillä ja harjoituksissa 😊

 

Tsekkaa videolta myös viikonlopun harjoitteiden ja tekniikoiden kertailua treenien jälkeen.

22.1.2019
by Antti Pekkarinen
1 Comment

Leiritunnelmia 3: Harri Rautila -shihan (7.dan) 60-v juhlaleiri 19.1.2019

Vuoden kolmannen viikonlopun piti olla alkuvuoden ainoa aikidovapaa viikonloppuni. Harri Rautilan juhlaleirin takia pyysin kuitenkin perheeltäni, josko sittenkin saisin käydä yhdet treenit tänäkin viikonloppuna. Ymmärtäväinen perheeni suostui ja pääsin mukaan leirin ensimmäisiin treeneihin. Leireistä saa tietysti yleensä eniten irti, kun pystyy osallistumaan kaikkiin harjoituksiin, mutta jos se ei ole mahdollista, kannattaa mielestäni kuitenkin käydä edes joissain treeneissä.

Leiri järjestettiin Awasen salilla Kaapelitehtaalla, joka on varmasti yksi hienoimmista saleista Suomessa ja kansainvälisestikin harvinaisen hienolla paikalla. Salin ikkunoista on merinäköala ja muutenkin ympäristö sekä sijainti ovat erinomaiset. Treeneissä oli hyvin harjoittelijoita paikalla ja taas sain nähdä paljon vanhoja tuttuja erityisesti Awaselta.

50964942_300155534032352_5992584971221467136_n

Kuva: Awasen sali Kaapelitehtaalla

Leirillä tarkisteltiin mm. aihetta jota voisi kutsua esim. nollagradientiksi. Eli voimaa ja etäisyyttä, jolla uken ja nagen välinen kontakti pysyy vakiona. Paineen tulee pysyä riittävänä, mutta nagen ei kuitenkaan tulisi työntää tai vetää. Teimme myös todella hyvää shikko-harjoitetta, jonka luultavasti nappaan myös omaan opetukseeni. Vaikka opeteltavaa asiaa oli sekä periaatetasolla (nollagradientti) että teknisesti (haastava yokomen-uchi vastaanotto), pysyi silti tempo korkealla. Olinkin iloisesti hikinen ja väsynyt treenin jälkeen.

Pidän juhlaleireistä paljon, sillä niissä on yleensä lämmin ja iloinen tunnelma. Tälläkin kertaa oli näin ja erityisen hienoa oli olla mukana juhlistamassa Harrin 60-vuotisjuhlan lisäksi hänen 7.dan ja shihan arvoja. On siistiä, että Harri (ja tietysti myös Juhani ja Miranda), joka on aloittanut aikidon jo seitsemän vuotta ennen kuin olen edes syntynyt, jatkaa edelleen kaikentasoisten ja -ikäisten aikidoharrastajien opettamista sekä itse treenaa aktiivisesti mm. leireillä ympäri maailmaa.

Olen jo yli kymmenen vuoden ajan ohjannut harjoituksia Harrin kanssa samassa seurassa, mutta ensimmäinen muistikuvani hänen treeneistä oli, kun satuin kerran vuosituhannen vaihteessa hänen leirille ja olimmekin sattumalta kahdestaan. Mietin hetken, että mitäköhän tästä tulee, kun täällä ei ole kuin yksi treenaaja (minä) ja ohjaaja (Harri). Oletin, että harjoitukset varmaan perutaan. Yllätykseni oli todella positiivinen, kun Harri sanoi, että muita ei nyt näytä tulevan, joten treenataan kahdestaan. Sain siis ensimmäistä kertaa yksityisopetusta yli tunnin ajan opettajalta, joka oli jo silloin treenannut noin kolmekymmentä vuotta. Treenin jälkeen kirjoitin kaiken oppimani ylös paperille. Tavasin sitä paperia varmaan vuoden ajan ja koitin sisäistää kaiken oppimani. Yksittäisistä treeneistä se on varmasti ollut yksi aikidourani parhaista!  Oli hienoa olla taas samalla salilla saman ohjaajan treeneissä, vaikka aikaa on välissä kulunut jo kaksi kymmentä vuotta.

Onnea omasta puolestani Harrille sekä 60-vuotisjuhlan, seiska danin että shihan-arvon johdosta!

50338983_2591335397548443_5859370998553378816_n

Kuva: Yksi parhaista näkymistä, mitä aikidodojoilta voi löytää!

13.1.2019
by Antti Pekkarinen
Kommentit pois päältä artikkelissa Leiritunnelmia 2: Bruno Gonzalez Riikassa 11.-13.1.2019

Leiritunnelmia 2: Bruno Gonzalez Riikassa 11.-13.1.2019

Porukalla leirille!

Vuoden toiseksi leiriksi valikoitui jo perinteeksi muodostunut Brunon leiri Riikassa. Riikaan on helppoa ja edullista tulla Suomesta ja muutenkin olen pitänyt näistä leireistä. Saa nähdä mitä tällä kertaa on luvassa. Tietysti Brunon leirit ovat aina rankkoja, mutta yleensä todella antoisia.

Meitä on yleensä ollut Riikan leireillä usean hengen porukka Suomessa ja niin tälläkin kertaa lähti viisi urhoollista treenaajaa koko viikonlopuksi kylmään ja kosteaan Riikaan. Vuodenaika ei tosiaan ole kovin mairitteleva kaupungille, mutta muuten täällä on yleensä puitteet kunnossa. Isommalla porukalla on myös mukava matkustaa, koska silloin on tarjolla vertaistukea ja voi keskenään valittaa leirin ärsyttävistä osuuksista ja toisaalta hehkuttaa siistejä juttuja.

 

Yokomen uchi ja uken liike

Saavuimme Riikaan hyvissä ajoin ja ehdimme hiukan levätä huoneistossamme ennen ensimmäisiä harjoituksia, jotka olivat klo 19 illalla. Pidän kovasti näiden leirien aikataulusta. Perjantain treenit ovat sen verran myöhään, että ehtii hyvin lentämään Suomesta työpäivänkin jälkeen. Lisäksi harjoituksia on perjantaista sunnuntaihin, mutta harjoitusten kestot ovat kohtuullisia. Normaali harjoitus on puolitoista tuntia ja kahden tunnin harjoituksia on vain mikäli toinen tunti on bokkenia. Hieman lyhyemmät treenit auttavat jaksamaan ja toisaalta voi ottaa itsestään enemmän irti heti harjoitusten alkuvaiheessa.

Ensimmäisten treenien aiheena oli kontakti, yokomen-uchi ja uken liikkeen jatkuminen. Pidin todella paljon harjoitusten ideasta ja rakenteesta, mutta kokonaisuus ei mennyt kuitenkaan loistavasti. Tatami oli todella liukas ja lennon jälkeen koin olevani hiukan pihalla koko ajan. Lisäksi Brunon sinänsä runsas ja analyyttinen palautteenanto vaatii aina erittäin paljon tarkkaavaisuutta, jotta pysyy ukena mukana siinä mitä hän haluaa ja ajattelee. Niin tälläkin kertaa. Kaikkista näistä tekijöistä johtuen olin hieman jäljessä koko ajan, enkä ihan parhaimmillani. Lisäksi Bruno taas shihonagessa hieman väänsi kyynerpäätäni, mutta ei onneksi tällä kertaa pahasti. Hän kyllä huomioi loistavasti kipeän käteni (olkapää), mutta terveen käden kanssa sai olla valppaana. Pidän erittäin paljon siitä, kuinka Bruno puskee minua ukena lähelle äärirajoja, mutta esim. shinagen kanssa se on välillä vaarallista. Onneksi hän tekee sitä kuitenkin pääasiassa vain tutuille.

 

Toinen päivä

Toisen päivän aamuna huomasin, että kyynerpääni on kipeä eilisestä ja shihonage tuntui erittäin huonolta siihen käteen. Kyse ei ole mistään pitkäkestoisesta vaivasta, vaan menee varmasti viikossa pois. Loppuleiriin se olisi voinut kuitenkin vaikuttaa, mutta onneksi ei ainakaan lauantaina tehty shihonagea. Toisaalta olkapää/niska-hartiaseutu on edelleen kipeä toiselta puolelta, joten aina jotain kremppaa löytyy. Kivut olivat kuitenkin toissijainen ongelma treeneissä. Todella huono (siis liukas) tatami haittasi edelleen treenaamista ja uuden oppimista. Erityisesti ukena oli lähes mahdotonta pysyä mukana Brunon liikkeessä, kun koko ajan liukui kuin jäällä. Joskus voi olla hyvä harjoitella erilaisella alustalla, mutta uusi alusta yhdistettynä uusien vaativien asioiden harjoittelluun ei ole hyvä kombinaatio.

Treeneissä jatkoimme siitä mihin jäimme perjantaina. Mielestäni harjoitusten idea oli todella hyvä, sillä pyrimme siihen, että uken liike pysyisi koko ajan yllä. Tissierin linjan aikidoa harjoitellessa käy välillä niin, että asennoista tulee liian staattisia ja liike pysähtyy. Silloin myös usein muoto menee liikaa sisällön edelle. Eli asennot ovat yleensä hyviä ja tekniikka on näyttävän näköistä, mutta asennoista saattaa tulla itse tarkoitus jolloin tekemisestä tulee tietyssä mielessä tyhjää. Alkuvaiheessa tämä ei ole ongelma, mutta myöhemmin siitä olisi hyvä päästä eteenpäin. Tämä oli mielestäni yksi treenien pääteemoista, joskin hieman koukeroisesti esitettynä. Jälleen kerran siis pidin todella paljon treeneistä ja niiden teemasta, mutta harjoitteluolosuhteet ja pienet vaivani heikensivät kokemusta paljon.

 

Palaute ja tunne kehittymisestä

Bruno oli myös ehkä hieman äreällä päällä ja kun uket eivät pystyneet toteuttamaan osaansa (johtuen osin tatamin liukkaudesta ja osin teeman vaativuudesta), ei treeneistä jäänyt luultavasti kovin monelle suuria onnistumisen tunteita. Tämä on mielestäni välillä Brunon (ja usein myös meidän muiden ohjaajien) heikkous. Tekniikka ja opetettavat asiat voivat olla todella hienoa, mutta lisäksi pitäisi pystyä antamaan harjoittelijoille tunne kehityksestä sekä siitä että pystyy ylipäänsä oppimaan harjoiteltavat asiat. Asioita mitä harjoittelijat eivät tule oppimaan, ei mielestäni kannata opettaa. Todellisuudessa ihmiset kyllä kehittyvät erittäin paljon esim. Brunon treeneissä, mutta se ei välttämättä ole selvää heille itselleen.

Uskon vakaasti, että positiivisen palautteen saaminen on ensiarvoisen tärkeää oppimisessa. Sitä voi tietysti antaa itse itselleen tai sitä voi saada vertaisiltaan. Ohjaaja on kuitenkin erinomaisessa asemassa antamaan sitä, sillä ohjaajaa yleensä kuunnellaan ja ohjaaja myös yleensä pystyy tunnistamaan positiivisen kehityksen harjoittelijassa. Palautteenanto ei kuitenkaan ole mielestäni keskimäärin aikido-ohjaajien vahvuuksista suurimpia. Itse uskon, että kaikki totuudenmukainen positiivinen palaute on hyvästä, mutta tietysti senkin antamista tulisi harjoitella.

 

Liikaa korjauksia yhdellä kertaa

Sunnuntain treenit olivat tunnelmaltaan leirin parhaat ja teema alkoi ehkä selkeytyä hieman paremmin. Vaihdoimme hyökkäysmuodon katadoriin, joka on kuitenkin moneltaosin lähellä yokomen-uchia. Teimme siis osin samoja asioita kuin aikaisempina päivinä, mutta vain eri hyökkäykseen. Olin kyllä edelleen hieman pihalla Bronon kanssa ukena, mutta loppua kohden alkoi tuntumaan hieman paremmalta ja aloin löytämään keskittyneempää sekä rytmisesti toimivampaa tilaa.

Kaikista tuntemistani ohjaajista Brunolla on ehkä parhaat ohjeet ukeille. Ongelmana on kuitenkin, että välillä, erityisesti jos on uusi teema kyseessä, hän antaa aivan liikaa ohjeita yhden harjoituksen aikana ja olettaa ihmisten pystyvän omaksumaan ne samantien. Esimerkiksi tämän viikonlopun harjoituksissa hän oli usein korosti, että (esim. minun) tulisi hyökätä vahvemmin. Samalla hän kutenkin korosti myös, että pitäisi pystyä olemaan rennompi ja reaktiivisempi. Olen täysin samaa mieltä, että molempia tulee kehittää ja parhaimmillaan pystymme kehittymään ukeiksi, jotka pystyvät tilanteen mukaan vaihtamaan vahvan hyökkäyksen ja pehmeän mukautumisen välillä ilman viivettä. Kuitenkin nämä asiat ovat harjoittelumielessä vastakkaiset. Eli on erittäin vaikeaa yhtäaikaa pyrkiä lisäämään voimaa, nopeutta, reaktiivisuutta ja pehmeyttä. Eli ohjaajina meidän tulisi kyetä annostelemaan ja suuntaamaan sen hetkiset kehitystarpeet. Toisaalta tällaisilla viikonloppuleirellä se ei haittaa niin paljon, koska asioiden harjoittelua voi jatkaa kotidojolla. Usein käynkin esim. Brunon leireiltä vain hakemassa seuraavat kehitettävät asiat, joiden kanssa alan työskentelemään kunhan palaan Suomeen.

 

Väsynyt, kipeä ja onnellinen

Nyt lentokoneessa tätä kirjoittaessa kaikki jalkojen lihakset ovat aivan jumissa ja sitä sun tätä paikkaa kivistää. Bokkenistakin sain Brunolta monta kertaa päähän, mutta onneksi ei osunut silmään. Harjoittelluun tällä tasolla kuitenkin kuulluu oleellisena osana itsensä haastaminen ja tänä viikonloppuna sitä sai koko rahan edestä. Erityisesti ohjaajana on tärkeää riittävän usein olla myös itse ohjattavana, treenaajana ja atemien vastaanottajana.

Onneksi mukana oli myös todella hyvät tyyppit Suomesta, joiden kanssa oli taas mahtavaa matkata sekä jakaa leirin antia ja haasteita. Tämä olikin Brunonkin leiriksi poikkeuksellisen haastava, mutta samalla todella kehittävä. Näilllä eväillä pystyisi taas monta kuukautta viemään omaa Aikidoa eteenpäin. Tuntuu uskomattomalta kuinka paljon yhteen viikonloppuun mahtuu informaatiota, kokemuksia ja kehitysajatuksia. Kaikesta tähän kirjoitukseen liittyvästä urputuksestani huolimatta, tämä leiri muistutti taas, miksi olen viimeistet viisi vuotta uudestaan ja uudestaan yrittänyt kiivetä sen vuoren rinnettä jonka nimi on Bruno Gonzalez :)

 

Tsekkaa myös videopätkä YouTubesta:

11.1.2019
by Antti Pekkarinen
1 Comment

Leiritunnelmia 1: Jan Nevelius Helsingissä 4.-6.1.2019

Miksi kirjoittaa leirikokemuksista?

Leirit ovat aina olleet yksi aikidon huippukohdista omassa harjoittelussani. Lisäksi yksi syy kotisivujeni tekoon oli kannustaa muita harrastajia käymään leireillä. Alusta asti tarkoitukseni on ollut tehdä kirjoituksia leireilystä ja siitä miten käydä leireillä esim. ulkomailla, mutta kaikenlaisen saamattomuuden ja ajanpuutteen takia se on jäänyt tekemättä. Tämän kevään ajan koitan nyt kuitenkin ryhdistäytyä ja kirjoittaa (matalan julkaisukynnyksen) blogikirjoituksia leireistä joilla käyn. Pyrin myös yhdistämään niihin joitain videoita ja mahdollisesti myös videoblogin. Eli nyt ensimmäisenä olisi vuorossa Neveliuksen leiri viime viikonlopulta.

 

Liian  rauhallista harjoittelua?

Leiri järjestettiin Helsingissä Meido-Kanin dojolla Herttoniemessä. Dojo on riittävän iso ja valoisa, joten puitteet hyvälle leirille olivat kunnossa. Pidän myös yleensä Neveliuksen leireistä kovasti, joten pyrin pääsemään niille aina kun olen Suomessa. Välillä ne ovat olleet kuitenkin itselleni liian rauhallisia ja eteerisiä. Siltä vaikutti tälläkin kertaa, kun ensimmäisen harjoituksen ensimmäinen tunti osoittautui hyvin hitaaksi eikä ukemeita juuri päässyt tekemään. Opetus sinänsä oli hyvää ja Jan puhuikin paljon uken osuudesta, mikä on aina mielenkiintoista. Onneksi pelko liian rauhallisista treeneistä osoittautui leirin mittaan hieman liioitelluksi.

Toinen tunti oli jo selvästi vauhdikkaampaa ja jopa korkeita ukemeita päästiin tekemään. Jan on itse asiassa ollut yksi tärkeimmistä opettajista itselleni mitä tulee korkeiden ukemeiden harjoitteluun. Hän tapasi aikoinaan ohjata niitä paljon, mutta lähiaikoina hänen leireillään (mahdollisesti hänen loukkaantumisistaan johtuen) emme ole juurikaan tehneet korkeita ukemeita.

 

Iriminagea ja jiyywazaa

Lauantaina oli vuorossa kahdet kahden tunnin treenit ja niistä jälkimmäiset olivat mielestäni selvästi paremmat. Ne olivat sopivan vauhdikkaat ja niissä päästiin tekemään jopa iriminagea ja siihen korkeaa ukemia. Lauantain ensimmäiset treenit sen sijaan olivat rauhallisemmat ja erityisesti ensimmäisen tunnin aikana varsinaisia aikidotekniikoita ei juurikaan ollut. Sen sijaan teimme niissä taas katatedori hyökkäystä niin, että toinen pyritään viemään maahan. En ole ikinä tajunnut miten se pitäisi tehdä ja erityisen ongelmallista on, etten tiedä miten siinä tulisi olla ”ukena”, jotta harjoittelu olisi mielekästä. Lopputulemana on yleensä tilanne jossa uke (se kenen kädestä revitään) vain menee alas kun toinen yrittää viedä alas, mutta onnistuneen suorituksen tunnistaminen on vaikeaa.

Sunnuntaina oli vielä 1h 15min bokken harjoitus ja 1h 30min aikidotreeni. Treenirupeama oli mielestäni liian pitkä vauhdikkaille treeneille, mutta Neveliuksen tahdilla ne menivät mukavasti. Molemmat treenit olivat hyviä ja lopuksi päästiin tekemään vielä jiyuwazaa. Jiyuwaza Neveliuksen harjoitusten loppupuolella on aina todella mukavaa, sillä kaikki ovat virittäytyneet pehmeään ja reaktiiviseen tilaan.

 

Omote ja ura

Kokonaisuudessaan yksi leirin vahvoista teemoista oli omoten ja uran erottelu. Asia on periaatteessa tuttua jo ensimmäisestä 6.kyu vyökokeesta, mutta Jan toi siihen ainakin itselleni vielä jotain uutta. Tärkein uusi aspekti asiaan oli, että myös uke luo (yhtälailla nagen kanssa) tilanteen omoteksi tai uraksi. Asia on periaatteessa triviaali, kun huomioi aikidoharjoittelun luonteen, mutta en ollut aikaisemmin pohtinut asiaa nimenomaan omote/ura –näkökulmasta.

 

Toinen tärkeä teema oli, että mikäli haluat liikuttaa ukea johonkin suuntaan, niin aktivoi ensin vastakkainen suunta. Esimerkkinä shihonage alasvienti, jossa ennen kuin veimme kaverin mattoon katsoimmekin vastakkaiseen suuntaan ylös. Tämä helpotti selvästi myös korkean ukemin harjoittelua, koska tällä tavalla uke ensin keventää itseään ja vasta sitten tekee ukemin.

 

Harjoittelijat tekevät leirin

Leiristä ja hyvä tunne. Tempo olisi voinut olla hieman vauhdikkaampi ja itselleni kahden tunnin harjoitukset ovat yleensä hieman liian pitkiä. Kuitenkin kokonaisuudessaan tämä oli erinomainen tapa aloittaa vuoden leireilyt. Parasta antia leirillä olivat kanssatreenaajat. Paikalla oli todella hyvä porukka ja paljon tuttuja, joista kuitenkin valtaosaa tulee liian harvoin nähtyä. Ainoa harmi osallistujien suhteen oli aloittelijoiden pieni määrä. Jo monta vuotta Suomen aikidoleireillä valtaosa harjoittelijoista on ollut hakamallisia ja usein jopa mustia vöitä. On tietysti hienoa, että laji saa ihmiset harjoittelemaan kymmeniä vuosia aktiivisesti. Kuitenkin vain uudet harrastajat voivat pitää leirien tunnelman raikkaana ja taata pitkäaikaisen jatkuvuuden. Lisäksi kymmeniä vuosia harrastaneet ihmiset alkavat väistämättä olemaan vanhoja, mikä pakostakin vaikkuttaa harjoittelun rytmiin ja tunnelmaan. Toivottavasti suunta muuttuu ja me pidempään harjoitelleet saamme innostutettua myös uusia aikidokia tuleville leireille.

 

Tsekkaa leiritunnelmat myös YouTubesta:

 

 

29.10.2018
by Antti Pekkarinen
Kommentit pois päältä artikkelissa Vuokraa AikiCirclen dojoa!

Vuokraa AikiCirclen dojoa!

Viihtyisää ja edullista treenitilaa tarjolla Helsingissä!

Vuokraa AikiCirclen sali

Jos treeniporukkanne tai jopa seuranne on mukavaa treenitilaa vailla, niin tervetuloa tutustumaan AikiCirclen uuteen dojoon Helsingin Malmille.

 

Lisätietoja voi kysellä  suoraan minulta tai osoitteesta: https://www.aikicircle.fi/dojo

Ohi kulkiessa voi tietysti tulla myös dojolle suoraan tutustumaan.

 

Alla vielä tämän hetken vuokrahinnat:

Salin vuokrahinnat 2018

 

1.3.2016
by Antti Pekkarinen
Kommentit pois päältä artikkelissa Tunnelmani H-P:n leiristä.

Tunnelmani H-P:n leiristä.

BD1y8JMZw2pZqdVl84swGb3Rhxcw7cb-jMBoxpmcObU~2

Viime viikonloppuna oli pitkään odotettu H-P Virkkin ohjaama aikidoleiri Yatagarasussa. Odotus palkittiin ja kolmen harjoituksen ajan pääsimme pohtimaan erisuuntaisia leikkausliikkeitä mahtavassa porukassa. Erilaiset leikkaukset ovat olleet harjoittelumme keskiössä jo aikaisemminkin, mutta H-P:n ohjauksessa sain ilokseni havaita, että paljon on vielä opittavaa tämänkin teeman saralla.

 

Aikidollisen annin lisäksi oli erityisen mielenkiintoista seurata miten H-P rakensi harjoitukset ja ohjasi toisaalta ryhmää tiettyyn suuntaan sekä toisaalta yksilöllisesti huomioi harjoittelijat ja mukautti opetusta kullekin parhaiten soveltuvaksi. Ryhmän ilmapiiri selvästi rentoutui harjoitusten edetessä ja harjoittelijoiden ilmeiden sekä palautteen perusteella viikonloppu oli yhtäaikaa haastava, mielenkiintoinen ja mukava. Vaikka H-P heti alkuun korosti ettei ole aikido-opettaja, uskalan silti väittää, että valtaosalla meistä aikido-ohjaajista on vielä matkaa siihen, että yhtä taidokkaasti osaisimme ohjata ryhmää turvalliseen ja miellyttävään mutta samaan aikaan haastavaan ja kehittävään harjoitteluun.

 

Kiitos vielä kerran kaikille mukana olleille.

 

Ps. Tuolta löytyy H-P:n mietteitä viikonlopusta:

https://www.stage32.com/post/1365868512542729965